Nyt voimme kertoa ensimmäisistä paikallisista yrityksistä, jotka valmistautuivat hankkeen tuloon ja ovat mukana käynnistyneissä rakennustöissä. Yksi yrityksistä on duraznolainen Bamilir S.A.
Kun Uruguayn edellinen hallitus ja UPM alkoivat selvittää uuden sellutehtaan rakentamismahdollisuuksia oli alusta lähtien selvää, että tehtaan tuloa varten lähialueelle tarvitaan perusteellinen alueellinen suunnitelma.
Keski-Uruguay on muuhun maahan verrattuna suhteellisesti vähemmän kehittynyttä aluetta. Kolmannen sellutehtaan (UPM:n toisen) rakentamisella Uruguayhin on huomattavia positiivisia vaikutuksia koko maan talouteen mutta lisäksi se toimii maaseutujen alueellisen kehityksen moottorina.
Näin ajattelee duraznolaisen rakennusyhtiö Bamilir S.A.:n johtaja Gonzalo Abi Rached, jonka yritys rakentaa parhaillaan yhtä tehtaan rakentajien väliaikaisista asuntoalueista.
Vuonna 2011 perustettu Bamilir S.A. keskittyi toimintansa alussa pääasiassa rakennus- ja tieprojekteihin. Ajan kuluessa kokemusta on kertynyt rutkasti erilaisista alueellisista julkisista ja yksityisistä rakennushankkeista, minkä siivittämänä Bamilir rohkeni tarttua uusiin mahdollisuuksiin.
“Kun kuulimme, että UPM:n tehdasprojekti olisi mahdollisesti tulossa keskimaahan, toivoimme saavamme sopimuksen. Toisinaan paikallisen yrityksen on vaikea arvioida mahdollisuuksiaan ja näkyvyyttään, mutta UPM näki meidät ja saimme tehdä urakkatarjouksen asuntoalueista, joita rakennetaan Paso de los Torosiin, Centenarioon, Carlos Reylesiin ja Duraznoon. Ja niin me pääsimme mukaan rakennusprojektiin”, kertoo Abi Rached hyvillä mielin.
Kahdesta aiemmasta sellutehdashankkeesta karttuneen kokemuksen pohjalta Uruguayn valtio tunnisti tarpeen vahvistaa paikallisten yritysten valmiuksia tuottaa palveluita, joita tehtaan rakennusaikana ja sen käynnistyttyä tarvitaan.
Maaliskuussa 2019 hallitus käynnisti palveluntarjoajille ja urakoitsijoille kansallisen kehitysohjelman, jonka tavoitteena oli kouluttaa uruguaylaisia pieniä ja keskisuuria yrityksiä UPM:n mahdollisen tehdashankkeen myötä syntyviin tarpeisiin.
“Tällaiset hankkeet edellyttävät mahdollisimman ammattimaista toimintaa, sillä UPM:llä on kansainväliset vaatimukset ja standardit, jotka poikkeavat jonkun verran täällä totutuista. Vaikka meillä turvallisuusasiat olivat kunnossa, on meidän tällaisissa hankkeissa entisestään parannettava toimintaamme. Koulutimme henkilöstöä ja saimme jopa koulutusta UPM:ltä. Meidän kaltaiselle yritykselle tämä on erittäin hyvä asia”, sanoo Abi Rached.
Positiiviset vaikutukset ulottuvat myös yksittäisiin ihmisiin, sillä Bamilirin oli uusien haasteiden edessä palkattava lisää työntekijöitä. “Parhaillaan meillä on töissä noin 90 henkilöä. Uusien projektien myötä olemme viime kuukausina palkanneet 20-30 uutta henkilöä. Kaikista työntekijöistä 70-80 % on paikallisia, mikä on positiivista alueelle”, sanoo Abi Rached.
Parhaillaan Bamilir odottaa tuloksia jo toisesta tarjouskilpailusta, johon he päättivät osallistua aiemman menestyksen rohkaisemina. Abi Rached pohtii toimistossaan muutoksia, joita tehdashankkeen eteneminen tuo alueelle.
“Pidän investointia erittäin tärkeänä keski-Uruguayn alueelle, jossa ei ole työpaikkoja samalla tavoin kuin ehkä muualla maassa on. Hanke tulee olemaan todella tärkeä rakentajille, kaupoille, rautakaupoille ja huoltoasemille.”
“Koko maan mittapuulla olemme pieni tai keskisuuri yritys ja voisi ajatella, että vain isoilla yrityksillä on mahdollisuuksia päästä osalliseksi projektista. Sopimuksen saaminen UPM:ltä oli mieluisa yllätys”, sanoo Abi Rached.