UPM vaikuttaa merkittävästi Pietarsaaren alueen talouteen

Paikallisuutiset 3.11.2020 11.00 EET

(UPM, Pietarsaari, 3.11.2020, klo 11) – UPM:n paikallinen verovaikutus Pietarsaaren alueella vuonna 2019 oli noin 11 miljoonaa euroa. Se sisältää kiinteistöverot, arvioidut kunnallisverot henkilöstön palkoista sekä arvioidut yhteisöverot. 

UPM Pietarsaaren toimintojen synnyttämä paikallinen kulutusvaikutus oli noin 15 milj. euroa ja koko Suomessa noin 29 milj. euroa. Tämä kuvaa omien ja välillisten työntekijöiden nettotulojen kautta syntyvää yksityistä kulutusta hyödykkeisiin. 

Vuonna 2019 UPM:n toiminnot Pietarsaaressa työllistivät suoraan 399 henkilöä, ja yhtiön välillinen työllisyysvaikutus oli 360 henkilöä. Kesällä UPM:n palveluksessa työskenteli lisäksi 79 kesätyöntekijää. 

UPM tukee vuosittain myös paikallisyhteisön hyvinvointia edistäviä hankkeita erilaisin sponsoroinnein ja lahjoituksin. 

Tiedot käyvät ilmi UPM Pietarsaaren vuosittain julkaisemasta, vapaaehtoiseen sertifiointiin perustuvasta EMAS-selonteosta (EU Eco-Management and Audit Scheme), joka kertoo kattavasti tehdasintegraatin vaikutuksista ympäristöön ja yhteiskuntaan samoin kuin yhteistyöstä paikallisten toimijoiden, kuten oppilaitosten, kanssa. 

”Olemme merkittävä toimija Pietarsaaressa ja läsnä näkyvästi paikkakuntalaisten arjessa. Haluamme myös viestiä toiminnastamme läpinäkyvästi ja kokonaisvaltaisesti konkreettisilla ja varmennetuilla tiedoilla”, sanoo UPM Pietarsaaren tehdas- ja integraattijohtaja Simon Fagerudd

EMAS-raportoinnissa hyödynnetään Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen Etlan matemaattista laskentamallia. Mallin avulla arvioidaan yhtiön Suomessa sijaitsevien tuotantolaitosten tuomia epäsuoria työpaikkoja ja työllisyyden synnyttämiä kulutusvaikutuksia. 

Vastuullinen vedenkäyttö on kirjattu UPM-konsernin 2030-vastuullisuustavoitteisiin, ja Pietarsaaren tehtailla on tässä saatu hyviä tuloksia aikaan viimeisen kymmenen vuoden aikana. UPM Pietarsaaren jätevedenpuhdistamon laadukkaan toiminnan ansiosta biologista hapenkulutusta vesistössä aiheuttavat päästöt (BOD7) ovat vähentyneet 80 % tuotettua sellutonnia kohti, ja vesistön rehevöitymiseen vaikuttava typpipäästö on vähentynyt 51 %.

Näistä ja muista vaikutuksistamme voit lukea lisää selonteosta: EMAS Ympäristö- ja yhteiskuntavastuuraportti 2019 

 

Lisätietoja antaa: 

Tehdas- ja integraattijohtaja Simon Fagerudd, UPM Pietarsaari, puh. 040 585 2718

Ympäristöpäällikkö Tomi Heikkinen, UPM Pietarsaari, puh. 040 585 2439