María Marta Albicette ja Carlos Viola ovat tehneet UPM:n kanssa yhteistyötä lähes 15 vuoden ajan, ja muuttaneet perheensä maat tuottavaksi puuviljelmäksi.
María Marta Albicette ja Carlos Viola ovat maatalousinsinöörejä ja maanomistajia Uruguayn Río Negron departementista. Pariskunta asuu Youngin kaupungissa, mutta työskentelee noin 80 kilometrin päässä Paso de los Mellizosissa sijaitsevalla maatilalla.
Albicette ja Viola omistavat 1 065 hehtaaria maata, josta suurin osa on peritty isovanhemmilta. Perhe on varannut 500 hehtaaria maanviljelylle, 500 hehtaaria karjalle – ja 65 hehtaaria metsätaloudelle. Noin 14 vuotta sitten pariskunta istutti ensimmäisen metsänsä yhteistyössä UPM:n kanssa.
Tämän lisäksi he vuokraavat UPM:ltä 600 hehtaaria metsäpeltoja. Siten perhe käyttää noin 1 000 lihantuotantoon tarkoitetun härän kasvatukseen yhteensä 1 100 hehtaaria maata.
Kumppanuus mahdollisti hankkeen
Viola-Albicetten perheellä oli metsän istuttamiseen sopiva maa-alue, mutta ei pääomaa hankkeen toteuttamiseen tai tietämystä metsänhoidosta. Yhteistyö UPM:n metsäasiantuntijoiden kanssa teki kuitenkin projektista totta.
Heidän metsässään kasvaa nyt dunnii- ja grandis-lajikkeiden eukalyptuspuita, joiden kasvukierto Uruguayssa on 10-12 vuotta.
”Allekirjoitimme yhteistyösopimuksen UPM:n kanssa vuonna 2010, ja vuonna 2022 korjasimme ensimmäisen puusatomme. Seuraava sato on siis noin kymmenen vuoden kuluttua”, Viola sanoo.
Pariskunta on yksi niistä yli 900 paikallisesta uruguaylaisesta puuntuottajasta, jotka osallistuvat UPM:n vuonna 2006 käynnistämään Fomento-ohjelmaan. Ohjelman tavoitteena on kattaa suuri osa Fray Bentosin ja Paso de los Torosin sellutehtaiden raaka-ainetarpeesta UPM:n kanssa yhteistyössä toimivien paikallisten tuottajien toimittamalla puulla.
UPM tarjoaa myös noin 75 000 hehtaaria viljelemättömiä alueita, joiden käyttämiseksi karjan laidunmaana Fomento-ohjelmaan osallistuvilla tuottajilla on etusija.
Sopiva liiketoimintamalli kullekin tuottajalle
UPM tarjoaa erilaisia toimintamalleja Uruguayn paikallisille maanomistajille. Vuokramallissa UPM maksaa tuottajille vuosittain tietyn suuruisen hehtaarikohtaisen tulon. Toinen vaihtoehto on, että tuottaja harjoittaa UPM:n tukemana metsätaloustoimintaa, jolloin UPM sitoutuu ostamaan tuotetut puut.
Albicette ja Viola valitsivat kolmannen vaihtoehdon: UPM istutti ja hoiti metsän ja kattoi kaikki kustannukset sekä sitoutui samalla maksamaan tietyn prosenttiosuuden puusta kasvukierron lopussa.
”Luotamme UPM:ään maamme käyttäjänä. Olemme kokeneet yhden kasvukierron, ja voimme sanoa, että tämä vaihtoehto oli meille paras, vaikka tuottojen saaminen kestikin 11 vuotta", Viola sanoo.
”Ymmärrämme kuitenkin, että se ei ehkä ole paras vaihtoehto perheille, jotka tarvitsevat tuloja säännöllisesti joka vuosi. Prosessiin liittyi epävarmuustekijöitä, kuten se, että emme tienneet puun hintaa kierron lopussa ja kuinka paljon puuta lopulta saataisiin. Kaikki oli meille uutta”, Albicette lisää.
Saumatonta viestintää
Vaikka Albicette ja Viola eivät fyysisesti osallistuneet metsänistutuksen tyyppisiin käytännön toimiin, metsänomistajina heidät pidettiin ajan tasalla hankkeen etenemisestä.
”Saimme säännöllisesti raportteja edistymisestä ja kaikki tarpeelliset tiedot. Kävimme myös UPM:n edustajien kanssa metsäkierroksella”, Albicette kertoo.
Korjuusuunnitelmista tiedotettiin varhaisessa vaiheessa, ja puun hinnasta neuvoteltiin omistajien kanssa.
"Uruguay on pieni maa, jossa monet ihmiset tuntevat toisensa, joten yhteydenpito alueella työskenteleviin metsäammattilaisiin oli nopeaa ja helppoa. Meidät kutsuttiin myös mukaan erilaisiin aktiviteetteihin, ja osallistuimme niihin mielellämme”, hän lisää.
Pariskunta vieraili hiljattain Paso de los Torosin sellutehtaalla, joka sijaitsee noin 160 kilometrin päässä Paso de los Mellizosista. Kumppanuus innoitti heitä myös matkustamaan Suomeen viime kesänä.
"Otimme yhteyttä UPM:ään vieraillessamme Helsingissä, ja he kutsuivat meidät tutustumaan tiloihinsa ja esittelivät toimintaansa. Meidät otettiin lämpimästi vastaan ja tunsimme olevamme osa yritystä”, Albicette muistelee.
Luotettava kumppani
Albicette ja Viola ovat aina kiinnittäneet erityistä huomiota kestävän kehityksen indikaattoreihin, ja metsänomistajina he ovat sitoutuneet suojelemaan eri lajeja ja kunnioittamaan paikallisyhteisöjä. He odottavat kumppaninsa toimivan samojen periaatteiden mukaisesti.
”Olen ollut vuodesta 2000 lähtien mukana kestävän metsätalouden kehittämiseen liittyvillä kursseilla ja tiedän, miten käytäntöjä on toteutettu eri maissa. Mielestäni UPM tekee hyvää työtä: se on kunnioittava ja täyttää hakkuutavoitteet unohtamatta sosiaalista vastuutaan. Pidän yritystä luotettavana toimijana, joka on nopeasti saavuttanut arvostusta Uruguayssa”, Albicette sanoo.
Kuin laittaisi rahaa pankkiin
Metsätalous on Uruguayssa vielä nuori ala verrattuna esimerkiksi karjankasvatukseen, jolla on maassa pitkät perinteet. Yhä useammat investoivat kuitenkin Uruguayn metsiin, ja sellusta ja muista puupohjaisista tuotteista on tullut maan suurin vientituote. Albicettelle ja Violalle metsän istuttaminen yhteistyössä UPM:n kanssa toi toivottua tuottoa sijoitukselle.
”Yrityksenä ensimmäinen kasvukierto oli meille kannattava. Emme olisi pystyneet istuttamaan metsää yksin, joten yhteistyö yhden maailman suurimman metsäyhtiön kanssa oli meille hyvä vaihtoehto”, Viola sanoo.
"Ajattelimme metsähankettamme hyvänä säästötilinä: joku pitää hyvää huolta omaisuudestamme", Albicette kertoo.
Pariskunta toivoo, että heidän metsistään tulee pesämuna myös tuleville sukupolville. Heillä on kaksi lasta ja kolme lastenlasta, jotka kaikki rakastavat maaseutua.
”Toistaiseksi heillä on vielä omat uransa, mutta toivomme, että he jatkavat työtämme jossain vaiheessa.”
Teksti: Anna Venejärvi